Kirjaudu sisään
My logo

Thyroid United

Kansainvälinen yhteistyö

Suomen kilpirauhaspotilaat ry:n perustamisvaiheessa päädyttiin siihen, että tarvitaan myös kansainvälistä yhteistyötä samanmielisten potilasjärjestöjen ja aktiivien kanssa. Meillä oli jo ollut keskusteluja Norjan, Tanskan ja Suomen välillä ja laadimme yhdessä blogikirjoituksen Thyroid Changen blogiin elokuusta 2014 alkaen. Myös Hypotyreosföreningen osallistui tähän. Teksti julkaistiin vasta tammikuussa 2015. Kevään aikana vahvistettiin pohjoismaista yhteistyötä ottamalla mukaan kaksi uutta ruotsalaista yhdistystä ja Tanskan kaksi yhdistystä. Lopulta löytyi myös Islannin yhdistys, Skjöldur. Sitten päätettiin laajentua maailmanlaajuiseksi, ja perustettiin ensin yhteisö luomaan kansainvälinen kilpirauhastutkimustietopankki. Siihen tulivat mukaan Pohjoismaiden lisäksi ThyroidChange Yhdysvalloista, ThyroidUK Britanniasta,parlamentin aloitteentekijä Lorraine Cleaver Skotlannista, Alenka Radelj vertaistukiryhmineen Sloveniasta ja Belgian Martine Michels kilpirauhassivustoineen. Lopulta päätettiin perustaa kansainvälinen kattojärjestö Thyroid United, jonka alaisuudessa tietopankki toimii projektina. Vuonna 2016 kaksi ruotsalaista järjestöä yhdistyi. Kattojärjestöön kuuluvat nyt potilasjärjestöt

ThyroidChange (Yhdysvallat),

ThyroidUK (Iso-Britannia),

Skjöldur (Islanti), 

DDHL (Tanska),

Foreningen Stofskiftesupport (Tanska), 

Thyroidea Norge (Norja),

Sköldkörtelföreningen (Ruotsi), 

ja Suomen kilpirauhaspotilaat ry. 

Kansainvälinen kattojärjestö Thyroid United julkistettiin 25.5.2015 kansainvälisenä kilpirauhaspäivänä.

Thyroid United